Tässä isoisäni Matti ja vaimonsa Maija

Olen joskus esitellyt itseni

Olen nuotioilla kasvanut humanistinen herrahenkilö

Miten tähän on tultu. Kaikki alkoi kun peuhasin mummolassa lastukasoissa, kun ukki veisteli rekeä tai mitä milloinkin ja mummo kehräili rukilla ja hääri piisin ääressä. Vietettiin lapsen mieltä lumoaavaa hämärän hyssyä. Ihmettelin usein, vaikka kuinka aikaisin koetti nousta ylös, niin ukki oli hakenut korillisen ahvenia katiskoista ja perkannut ne ja oli jo muualla askareissaan.

Mummo oli selvästi saanut kalevalaisia luonnouskonnon vaikutteita ja minusta joskus tuntui, että hän teki omia pikkutaikojaan. Metsästä ja pellosta saatiin kaikki mitä tarvittiin. Ehkä joskus meni koko kesä, että kaupassa ei käyty. Kaupasta ostettiin vain kahvia, sokeria, suolaa ja jotain muutakin. Luonnosta otettiin vain tarpeeseen, ei ylimääräistä.

Myöhemmin selvisi, että sama koski metsästys ja kalastusasioitakin. Joskus tuli kalaa tai saalista liikaa, sitä jaettiin aina naapureihin. Olipa minuunkin iskostunut tuo asia niin, että ammuin kerran metsopoikiaasta vain kaksi metsoa, vaikka olisin helposti saanut kaikki kuusi.

Myöhemmin aikuisena usein hirvitti tuhlaileva maailman meno. Tuli selväksi miten piittaamattomasti käytämme suomen ja maapallon luonnonvaroja. Toisaalla kerron miksi minulla on vahvistunut käsitys, että nykymeno on kestämätön, eikä se voi jatkua loputtomiin.

Nykyään kaupan ostoskorissa lykkäilemämme tavarat ovat matkustaneet keskimäärin 4000 km. Ajatelkaa, että ostamme jääkaapin sisällön suunnilleen Espanjasta tai Turkista. Voiko se jatkua loputtomiin? Mielestäni ei voi, systeemeihin tulee varmuudella häiriöitä ja ehkä ne romahtavat jonain päivänä.

Siksi ihmisen, Suomalaisen, Pudasjärveläisen pitäisi pyrkiä kasvattamaan elintarvikkeensa itse, noin periaatteessa, paikallisesti. Koen, että meidän pitää alkaa harrastamaan paikallista tuotantoa. Toiminnalla ei tarvitse olla suoraa taloudellista perustetta. Siitä voi kuitenkin saada nautintoa ja hyvää ruokaa kaupan päälle. Samalla meillä säilyy varautuminen pahan päivän varalle. Tämä ei enää olekaan mitään "viherpiiperrystä" vaan sellaista korpivihreyttä.

Me voimme alkaa harrastamaan mm. kesälampaiden kasvatusta, possujakin, pihakanaloita, kaneja, kalastusta. Voimme perustaa kasvimaita, kasvihuoneita, marjapensaita.

Voimme harrastaa vanhoja asioita, vaikkapa pienimuotoista tervanpolttoa, mahlanvalutusta, puutöitä.

Tällaista on korpivihreys, varautumista, harrastamista ja samalla elämällä kohtuullisesti rasitamatta turhaan luontoa ja maapallon kantokykyä.